Saapuessani 30.6.2016 Rovaniemen juna-asemalle elokuvallisella tyylillä (silloin minulla sattui olemaan auto, jonka renkaat vinkuivat suhteellisen kevyellä kiihdytyksellä) en voinut arvata minkälainen merkitys tuolla päivällä olisi elämässäni. Autoramppi sulkeutuisi minuutin kuluttua, eikä IC266:en lähtöön olisi myöskään kauaa aikaa.
Olin poiminut matkalla Kauppayhtiön burgerit mukaan, sillä tiesin ettei vastaavan veroisia löytyisi ennen Helsinkiä – kiskoilla liikkuvan ravintolan lista oli tullut turhankin tutuksi aikaisemmilta reissuilta.
Vauhdikas asemalletulo yhdistettynä vähintään yhtä vauhdikkaaseen take away -ruokien tilausprosessiin oli kypsyttänyt ystäväni, joka päätti matkan aluksi mennä vastakkaiseen päähän junaa kuin minä.
Juna on kuin tehty pieniin kävelyretkiin ja löytyipä sieltä auki oleva ravintolakin. Nälkähän minulla ei noiden burgereiden jälkeen ollut, mutta minkään valtakunnan nestettä ei siinä vaiheessa enää ollut mukana (lukuisia vesipulloja kyllä löytyi autosta, joka oli ajettu viimeisellä minuutilla junaan).
Ravintolavaunussa olikin ystäväni Armi, joka oli löytänyt hymyn kasvoilleen. Sain luvan istua samaan pöytään nauttimaan kuppilan antimia. Hyvin pian osoittautui, että viinilasini tulisi jäämään viimeiseksi siinä ravitsemusliikkeessä. Asiaan ei vaikuttanut niinkään alkoholilaki vaan näkemys, ettei tälle palvelulle tulisi olemaan kysyntää sinä iltana.
Armi ehdotti, että siirtyisimme viereiseen vaunuun, joka oli vanha sininen vaunu parhailla penkeillä, joita valtionyhtiön leimassaolevasta kalustosta löytyi. Huolimatta tästä merkittävästä eroavaisuudesta muihin vaunuihin nähden, kukaan muu ei ollut löytänyt sitä omakseen. Uskoin sen johtuvan osittain “uusi on aina parempi” -filosofiasta, mutta meille tämä tarjosi mahdollisuuden kokemukseen matkustaa “yksityisvaunulla”.
Ystävän laukusta löytyi viiniä, jonka avasimme kontrastina viikkoon, jossa tunturilla olimme humaltuneet Lapin luonnosta. Vanhassa vaunussa ikkunan sai avattua niin, ettei etenkään kesällä edes kaipaisi ilmastointia. Tuulenvire on niin voimakas, että se tanssittaa ikkunassa olevia verhoja antaen oman visuaalisen aksentin tunnelmaan.
Verhojen tanssin taustalle saatiin musiikkiakin, joka herätti meissä kysymyksen. Miksei joissain junissa voisi olla ihan tanssiesityksiäkin? Tai livemusiikkia? Ehkäpä klubivaunu, jossa olisi kontekstiin sopivaa rytmivirtaa, joka soljuisi kauniissa synkronisaatiossa ohi kiitävän maiseman kanssa. Entäpä voisiko junaan saada saunan? Ja miksei nyt sitten samalla jonkun spa-ratkaisun siihen oheen? Eikä sovi unohtaa elokuvia! Lista ideoista piteni. Ainuttakaan listan ideoista ei ollut saatavilla Suomessa, satunnaisia musiikkiesityksiä lukuun ottamatta.
“Kirjoita siihen sun mustaan kirjaan Reissujuna”, sanoi Armi. Näin tapahtui.
Pieni merkintä kuuluisan mustan kirjan sivussa jäi kummittelemaan. Yleensä kyseiseen kirjaan kirjoitetut asiat olivat kyllä tallessa, mutta harvemmin ne nousevat aktiiviseen arkeen ajatuksiksi, joiden kanssa päivittäin viettää aikaa. Ihmettelin, että miten sellaista kuin Reissujuna ei vielä ollut olemassakaan. Niinpä rekisteröin aluksi samannimisen verkkotunnuksen ja pian sen jälkeen Facebook-sivun.
Sivuston kautta alkoi ilmestyä ilmoille raideliikenteestä kiinnostuneita ihmisiä ja alan ammattilaisia. Samaan aikaan ajatus erilaisesta junamatkustamisesta oli lähdössä pikkuhiljaa leviämään ympäri internettiä. Muistin myös Antero Alun olemassaolon; hän oli noin 30 vuotta aiemmin etsinyt minulle Helsingin metron piirustukset pienoisrautateiden HO-koossa.
Koska käytössä ei ollut omaa junaa, piti sellainen vuokrata. Antero kertasi minulle ne vähäiset junat, jotka eivät olleet valtionyhtiön hallussa. Kulkupelien vuokrauskokemukseni siihen mennessä rajoittui nelipyöräisten vuokraamiseen Suomessa ja kaksipyöräisten vuokraamiseen Thaimaassa.
Rautateillä asiat eivät ole yhtä yksinkertaisia, mutta lukuisten puheluiden ja sähköpostien jälkeen, näytti siltä, että se olisi kuitenkin mahdollista. Ideoita mielenkiintoisista reiteistä oli pulpunnut siitä lähtien, kun olin ajatellut Suomen rataverkon mahdollisuuksia miettimättä, liikennöisikö siinä jokin matkustajajuna tällä hetkellä vai ei. Mutta miten voisi mahdollisimman yksinkertaisesti testata, ostaisivatko ihmiset lippuja junaan, joka olisi hitaampi ja kalliimpi kuin nykyinen tarjonta?
Lähdimme liikenteeseen idealla myydä tulevaan museojunavuoroon lippuja. Matka tehtiin Helsingistä Lahteen Salpauselän kisoihin – samoihin, joihin Reissujunan on tänäkin vuonna tarkoitus tehdä matka. Suhteessa käytettyyn markkinointiin olimme ilahtuneita, että saimme niin paljon tykkääjiä Facebook-sivustolle, kävijöitä www-sivulle, uutiskirjeen tilaajia ja muita ihmisiä, jotka olivat kiinnostuneita tulemaan tiimiin sekä myös ostamaan junamatkan liput.
Tästä innostuneena pohdimme, kuinka saisimme myytyä täyteen koko junan. Vaikea sanoa, mitä kautta päädyimme kokeilemaan festarijunan järjestämistä Kosmos-festivaaleille, mutta nuo liput myytiin pitkälti festarin Facebook-seinän kautta. Toki tällaista konseptia ei oltu koskaan kokeiltu Suomessa, ja yleisö oli halukas kokeilemaan jotain uutta.
Kesti kuitenkin kolme vuotta ennen kuin sivuprojektina ja harrastuksena alkanut Reissujuna sai oman y-tunnuksen. Suomen Elämysjunat Oy perustettiin muutamia viikkoja ennen isoja uutisia. Ajattelimme, että 2020 olisi vuosi, jolloin Reissujunat täräytettäisiin isolle yleisölle. Kesällä 2020 ei kuitenkaan täräytetty, sillä koronan takia myös tapahtumat, jonne Reissujunan oli tarkoitus mennä, peruttiin.
Samaan aikaan tilanteessa, jossa matkailualan yrityksiä suljettiin ja jäljelle jäävien toimintaa minimoitiin, uskoimme, että oli hyvä aika kehittää matkoja kohti konkreettisempia suunnitelmia eurot huomioiden. Lisäksi kaikkein tärkein, eli tiimi, alkoi tiivistyä.
Jostain syystä pidän ajatuksesta esitellä aina Reissujunaa muistuttaen, että olemme todennäköisesti maailman ainoa junayhtiö, jolla on taiteellinen johtaja.
Taiteellisen johtajan lisäksi tiimistä löytyy nykyisin niin turvallisuusasiantuntijaa kuin somettajaa. Lisäksi olemme lähteneet kehittämään myyntiä ja markkinointia. Olimme tutkailleet kalustoa, tehneet kuvausreissuja, rakennettu brändikirjaa, viritelleet sometilejä, tehneet kohdennetun markkinoinnin testejä, hioneet ja rekrytoineet sekä virittäneet koneistoa. Lisäksi olimme valmistautuneet siihen, että kohta voisimme ryhtyä keräämään rahoitusta. Lopulta saimme sparraajaksemme myös Onnibussin perustajan Pekka Mötön sekä Peter “Mighty Eagle” Vesterbackan.
Tarvitsimme kuitenkin vielä aitoja asiakkaita ja onnistuneita reissuja. Vuonna 2021 saimme lisenssioikeudet Moomin Charactersilta ja päädyimme järjestämään Muumihenkisen retken Helsingistä Naantaliin ja takaisin. Koko matkaan tiivistyi kaikki se, mitä olimme koostaneet ja kelanneet, käyneet läpi tiimin kanssa. Olimme harjoitelleet varustautumista ja matkan läpikäyntiä pitkään ja kaiken keskellä alkoi vähitellen herätä ajatus siitä, jos meillä olisikin jossain vaiheessa oma juna.
Aloimme laatia laskelmia ja saimme monenlaista asiantuntemusta. Loppuvuotta 2021 kohti saimme myös tehtyä sopimuksia, jotka turvaisivat joukkorahoituksen järjestämisen. Oli aika myöntää, että hiljaiselo on nyt syytä päättyä ja lähteä rohkeasti julkisesti keräämään rahaa, siis virtuaalisesti hattu kourassa anelemaan pennosia.
Joukkorahoitus on tyypillisesti sellainen, että sen sijoittajaprofiili poikkeaa pörssisijoittajista. Joukkorahoitukseen laittavat yleensä rahansa he, joilla ei ole välttämättä valtavia omaisuuksia tai merkittäviä tuloja, mutta jotka haluavat tukea jotain itselleen tärkeä asiaa.
Osassa joukkorahoitusmalleissa ei saa vastineeksi osakkeita vaan ainoastaan hyödykkeitä. Me päädyimme käyttämään Fundun alustaa, jossa myydään yritysten osakkeita. Näin saimme kätevän palikan nettisivulle, jossa Fundu hoitaa asiakkaan tunnistamiset ja transaktiot ynnä muut tylsät rutiinit, ja me voimme keskittyä esimerkiksi tällaisten kirjoitusten kirjoittamiseen.
Olemme jännittävän äärellä. Mikäli saamme tavoitteen täyteen, on meillä todellakin mahdollisuus päästä hankkimaan juna, jonka myötä voimme toteuttaa unelmamme raideliikenteen renessanssista.
Mikäli tavoite ei täyttyisi, emme kuitenkaan joutuisi konkurssiin. Sikäli poiketen niistä joukkorahoituksista, joissa on viimeiset hetket pelastaa yritys, meidän tapauksessa tiimi on sitoutunut projektiin sen verran moneksi vuodeksi, ettei sitä heiluta yksi pandemia tai rahoituskierros. Itselläni ei ole tarkoitus poistua kuviosta koskaan (elinaikanani).
Siitä huolimatta jokaisella suomalaisella on nyt aidosti ainutlaatuinen tilaisuus omistaa pala junaa. Eikö ole aika siisti ajatus! Rautatiet ovat historiallisesti tarjonneet mielettömiä rikastumismahdollisuuksia – eihän niistä muuten oltaisi verissä päin tapeltu.
Ympäri maailmaa toimii lukuisia elämysjunayhtiötä, Suomessa ei ole aikaisemmin toiminut yhtään. Ja me olemme Reissujunassa vasta aivan alussa.
