Juna syntyy uudelleen

Tule omistajaksi elämysjunayhtiöön
Lataa sijoittajan pitch deck

Elämyksiä raiteilla

Reissujunassa matka itsessään on tärkein, ei ainoastaan määränpää. Reissujuna ei kilpaile nopeudella vaan laadulla.

Ainutlaatuinen tilaisuus päästä omistamaan junayhtiötä

Suomen Elämysjunien tavoitteena on saada alkuvaiheessa noin 300 000 euron pääoma, jolla yhtiö pääsee laajentamaan toimintaansa ja järjestämään kymmeniä matkoja ympäri Suomen. Tähän voimakkaasti kasvuhakuiseen yhtiöön ovat jo lupautuneet sijoittajiksi mm. Helsinki–Tallinna-rautatietunnelia konsultoiva Peter Vesterbacka sekä Onnibussin perustanut Pekka Möttö.

Laadukas ruoka

Reissujunassa sinun ei tarvitse tyytyä mikroannoksiin, vaan saat aidosti laadukasta ruokaa ja esim. gastrojuna-konseptissamme ruoat ovat Michelin-kokkien käsialaa.

Seikkailujuna Muumihengessä

Kesällä pääset Helsingistä Turun kautta Naantaliin Muumihenkisessä Seikkailujunassa, jossa on aarteenmetsästystä, kasvomaalausta, hyvää ruokaa sekä yllätysesiintyjiä.

mielenkiintoiset esiintyjät

Tarjontamme on monipuolista mies ja kitara- esityksistä konemuusiikkiin sekä toisaalta oopperaan.

Tapahtumajunat

 Tarjoamme ikimuistoisen lisän tapahtumiin sekä samalla kätevän junayhteyden, joka on räätälöity tapahtumavierasta ajatellen.

mukava kalusto

Meillä voit matkustaa tyylikkäästi kotoisissa vaunuissa, joissa on mukavat penkit ja rauhallinen tunnelma.

Oopperajuna

Viikonlopun junamatkoilla koetaan myös useita eri eri live-esityksiä. Nämä klassisen musiikin esittäjät ja muut taiturit julkaistaan lähempänä matkaa.

Pala historiaa, jolla muutetaan tulevaisuutta

Jotta voimme toteuttaa unelmamme, tarvitsemme junan, josta olemme jo tehneet sopimukset – enää puuttuu alkupääoma. Olemme neuvotelleet yhtiölle museokaluston, jolla voimme järjestää lukuisia elämysjunamatkoja vuosittain aina seikkailujunasta Oopperajunaan. Sinäkin voit halutessasi varata käyttöösi oman junanvaunun tai jopa kokonaisen junan. Kun lähdet mukaan joukkorahoitukseen, saat eksklusiivisia etuja sekä pääsyn VIP-reissuille.

Konsepti on jo testattu

Olemme testanneet idean muutamilla pilottimatkoilla, joiden myötä usko tuotteeseemme on vahvistunut. Tuotamme vuosittain lukuisia uusia junamatkoja, mutta jotta voimme todella toteuttaa visiomme, tarvitsemme nyt kaluston omaksi. Sinulla on oiva tilaisuus auttaa meitä.

Mihin kerättävä pääoma käytetään

Kalustohankinta

200 000€ (käsiraha)

Markkinointi

25 000€

Toimintavaraus 2022

75 000€

 

Joukkorahoituksessa kerättävä rahoitus riittää saamaan toiminnan kunnolla käyntiin, mutta luonnollisesti pidemmällä tähtäimellä rautatiet ovat pääomaintensiivinen liiketoiminta, joten lähitulevaisuudessa siintää myös uusia rahoituskierroksia.
On syytä huomata, että yhtiö on SME (micro, small and medium size) -vaiheessa oleva kasvuyritys, joihin sijoittamiseen liittyy aina mahdollisia riskejä. Arvioitu tuotto perustuu tulevaisuuden odotuksiin, joiden toteutumisiin voi liittyä epävarmuuksia.

Tee sijoitus suomalaisen Fundun kautta!

Käytämme Fundun joukkorahoitusalustaa, jonka avulla voit helposti rekisteröidä itsellesi osakkeet. Siirry sijoittamaan oheisen modulin avulla. Rekisteröidy palveluun ja tee talletus sekä ohjaa se Reissujunan joukkorahoitukseen. Voit soittaa mikäli tarvitset apua sijoituksen tekemisessä. Emme luonnollisesti voi taata arvon nousua vaikka se olisikin todennäköistä. Mikäli osakeantikierroksen minimitavoite ei toteudu, on yhtiö siitä huolimatta oikeutettu nostamaan kierroksella kertyneet varat. Kaupankäynnin kohteena on äänivallattomat B-osakkeet.

Tutustu tiimiin

Riku Liimatta

Riku Liimatta

Toimitusjohtaja

Riku lähti mukaan Reissujunan kyytiin kaksi vuotta sitten Robertin kutsumana. Matka on jo tähän mennessä ollut täynnä mielenkiintoisia välietappeja. Reissujunassa hän pitää paperit järjestyksessä ja laskut maksettuina.

Robert Ramstedt

Robert Ramstedt

Pääkoordinaattori

Robert on kiinnostunut uusien ilmiöiden edistämistä ja on ollut perustamassa niin ravintoloita kuin verkkokauppojakin. Robert haaveilee maailmasta, jossa junallamatkustaminen olisi täynnä suuria mahdollisuuksia ja niissä voisi kokea asioita myös virtuaalisesti.

Väinö Jalkanen

Väinö Jalkanen

Taiteellinen johtaja

Väinöä kiinnostaa yhteiskunnan kehittäminen niin liikenneyhteyksien kuin kulttuuritapahtumien osalta toisiinsa nivoutuen. Liikennealan opintojen lisäksi festivaalinjärjestäjänä, säveltäjänä ja pianotaiteilijana toiminut Väinö suunnittelee matkoillemme kullekin rataosuudelle sopivia kulttuurielämyksiä.

Pekka Möttö

Pekka Möttö

Kehitysjohtaja

Pekka Möttö on kokenut bussikuski ja kauppatieteiden maisteri. Tunnetuimpana projektina hän on perustanut Onnibussin ja muuttanut koko Suomen joukkoliikennemarkkinoita. Reissujunassa Pekka toimii kehitysjohtajana ja luotsaa Elämysjunia aivan uusille raiteille.

Juhana Siren

Juhana Siren

Turvallisuusasiantuntija

Juhana Siren on pyhittänyt puolet elämästään junaturvallisuudelle. Juhanalla on kokemusta museojunaliikenteen operoinnista ja on ollut mukana myös laatimassa junaturvallisuussääntöjä.

Antero Alku

Antero Alku

Raideliikenteen neuvonantaja

Antero Alku on toinen niistä suomalaisista, jotka ostavat raitiovaunuja. Hänen osaaminensa kattaa perusteellisesti raitiovaunujen ja raitiotieinfran tekniikan, talouden ja hankinnan sekä hankintamuodot. Antero on perehtynyt myös hankinta- ja sopimusjuridiikkaan ja menestynyt hankintavalitusten käsittelyssä.

 

 

 

Anna Veltheim

Anna Veltheim

Rahoitusneuvoja

Anna Veltheimilla on BBA rahoituksesta ja B.Sc. finanssimatematiikasta. Hän on konsultoinut startup-yrityksiä vuodesta 2008. Toimii Reissujunan tiimin kanssa rahoituskysymysten arvioinnissa. Annan intohimona on koneoppiminen ja muiden uusimpien sovellusten käyttäminen liiketoiminnan tukena. 

Tomi Lindblom

Tomi Lindblom

Tiedottaja / tuottaja

Tomi Lindblom toimii Reissujunan tiedottajana ja mediavastaavana. Hänellä on mittava työkokemus eri tiedotusvälineistä, ja hän hoitaa monien eri yritysten viestintää Visual Media -yhtiönsä kautta. Tomilla on myös laaja kokemus suurten tapahtumien ja tapahtumamatkojen tuottamisesta.

Riitta Heikkilä

Riitta Heikkilä

Myyntineuvottelija

Riitta on tehnyt koko ikänsä myyntiä ja tuo tiimiin kypsää näkemystä vanhemmille ihmisille suunnattujen matkojen palvelumuotoiluun. Reissujunassa Riitta vastaa eläkeläisryhmien ja marttojen ryhmämatkoista, mutta on valmis myymään nuoremmillekin junaelämyksiä.

Suomalainen junayhtiö laajentaa toimintaansa – käynnistää joukkorahoituksen kaluston hankkimiseksi

Suomessa harvoin päsee omistamaan junayhtiöitä – vielä harvemmin elämysjunayhtiöitä. Nyt yleisöllä on tämä mahdollisuus 12.3.2022 asti.

Suomalainen junayhtiö laajentaa voimakkaasti matkustajaliiketoimintaansa keskiviikkona 12. tammikuuta käynnistyvän joukkorahoituskampanjan myötä. Suomen Elämysjunat Oy -niminen yhtiö toteuttaa monenlaisia teemallisia junamatkoja eri kohderyhmille sekä matkoja muun muassa eri urheilu- ja kulttuuritapahtumiin.
Suomen Elämysjunien tavoitteena on saada alkuvaiheessa noin 300 000 euron pääoma, jolla yhtiö pääsee laajentamaan toimintaansa ja järjestämään kymmeniä matkoja ympäri Suomen. Tähän voimakkaasti kasvuhakuiseen yhtiöön ovat jo lupautuneet sijoittajiksi mm. Helsinki–Tallinna-rautatietunnelia konsultoiva Peter Vesterbacka sekä Onnibussin perustanut Pekka Möttö.
– Käytämme saamamme rahoituksen markkinoinnin lisäämiseen, toiminnan yleiseen kasvattamiseen sekä erityisesti oman junakaluston hankintojen ennakkomaksuihin, kertoo Suomen Elämysjunat Oy:n pääkoordinaattori Robert Ramstedt. – Ainutlaatuisinta tässä on se, että nyt jokaisella suomalaisella on historiallinen mahdollisuus päästä omistamaan junayhtiötä ja saada jalansijaa liiketoimintaan, johon ei yleensä yksityinen henkilö pääse.

Vuonna 2020 perustettu Suomen Elämysjunat Oy on toiminut toistaiseksi varsin pienimuotoisesti saaden samalla kuitenkin tärkeää kokemusta matkustajaliiketoiminnan harjoittamisesta. Yhtiö on järjestänyt Reissujuna-brändin alla mm. Muumi-teemaisia junamatkoja Helsingistä Naantaliin sekä matkoja kesäfestivaaleille.
– Tulevien kolmen vuoden aikana Reissujunan on tarkoitus laajentaa matkustajaliiketoimintaansa mittavasti niin oman kuin vuokratun kaluston turvin. Yhtiön tähtäimenä on olla vuoteen 2025 mennessä ainakin kolmen veturin ja kahdenkymmenen vaunun omistaja ja jopa junaliikenteen operaattori. Myöskään ulkomaille suuntautuvat junamatkat eivät ole poissuljettuja, Ramstedt kertoo.
Elämysjunatoiminta on erittäin suosittua monissa muissa maissa Euroopassa sekä ympäri maailman. Idän pikajuna ja monet muut vastaavat nostalgiamatkat ja teemamatkat keräävät yhteensä kymmeniä tuhansia matkustajia vuosittain. Suomen Elämysjunat Oy uskoo, että vastaavanlainen matkailu voisi vetää turisteja myös Suomeen.
– Suomessa nostalginen ja teemallinen junamatkailu on ollut lähinnä yksittäisten höyryveturimatkojen toteuttamista, mutta Elämysjunien tavoitteet ovat paljon mittavammat. Tavoitteena on tehdä yhtiöstä omistustensa myötä todellinen koko kansan junayhtiö, joka palvelee niin suomalaisia kuin ulkomaalaisia matkailijoita Ramstedt toteaa.

voit tukea myös ostamalla lahjakortteja tai fanituotteita verkkokaupastamme!

Mikäli et tällä kertaa pysty osallistumaan joukkorahoitukseemme, voit ostaa junamukeja, läppärilaukkuja tai esim. postikortteja fanikaupastamme.

Lahjakortti

Lahjakortti on kätevä lahja, joka tarjoaa valinnanvapauden sopivimpaan junavuoroomme. Voit myös ostaa lahjakortin itsellesi ja tukea näin toimintaamme.

junamaski

Tämä uudelleen käytettävä kasvomaski istuu sinulle mukavasti säädettävän nenälangan ja joustonauhan ansiosta. Valitse malli, joka täydentää tyyliäsi.

läppärilaukku

Naarmujen estämiseksi siinä on sisäinen pehmustettu vetoketju ja sen sisäpuoli on vuorattu kokonaan tekoturkiksella. Lisäksi se kestää vettä, öljyä ja lämpöä.

huppari

Mukavan pehmeä huppari Reissujunan logolla.

höyryveturimuki

Mukava matkamuki vaikka lättismatkalle! Tämä on emalia, joten soveltuu hyvin retkille ja on helppo pitää puhtaana.

lastenpaita

Hanki t-paita, josta junista pitävä lapsi pitää joka päivä! Tämä t-paita on värikäs ilme, joka on valmistettu pehmeästä kankaasta ja jossa katseenvangitsija ei haalistu

5 + 8 =

Katso uusimmat reissumme:

Hiihtojuna Lahteen

26.2. Katso tiedot tästä

Grease-musikaalijuna

23.4. + 30.4. Katso tiedot tästä

Oopperajuna

9-11.7. Katso tiedot tästä

Kysy lisää!

Soita meille

‭+358 9 4241 4104‬

Lähetä spostia

info@reissujuna.fi

OSOITE

PL 13
HKI 56