Koe Höyryjunan taikaa Helsingistä Lahteen

Vietä päivä perinnejunan kyydissä

Lähtö perjantaina 7.7. Helsingistä klo 11:43 ja saapuminen Lahteen noin klo 13:55

Koe vanhanajan tunnelmaa legendaarisen Ukko-Pekka-veturin vetämässä nostalgiahenkisessä junassa, jossa kaksi ravintolaa.

Matkan aikana on mahdollista nauttia herkullista evästä, pienpanimoiden olutta ja musiikkia kahden eri tiskijukan voimin. Toisessa ravintolassa disco ja toisessa ravintola, jossa rauhallista musiikkia ja ruokaa. Lapsille tarjolla yllätysohjelmaa lastenvaunussa !

Tälle harvinaiselle matkalle on tarjolla rajoitetusti lippuja !

Vanhanajan tunnelmaa ja höyryn voimaayhdessä koko perheen kanssa. Voisiko kesäpäivän enää ihanemmin viettää? Tällä kertaa voi puhua todella koko perheen junasta sillä myöskään nuorisoa ei ole unohdettu tarjonnan osalta ja onpa yksi pysäkeistä rakennettu keskelle musiikkifestivaaleja (Ristiina). Junaan voi hypätä Pasilasta, Haarajoelta, Lahdesta ja Kouvolasta. Pyynöstä mahdollisesti myös muilla väliasemilla.

Junasta ostettuna hinnat käteisellä/kortilla/Bitcoineilla ostettuna kalliimmat. Lyhyen matkan lippuja voi ostaa käteisellä junasta. Hinnat alkaen 20€.

Kaikki Helsinki – Lahti-matkan lipputyypit löydät täältä.

Vuoden odotetuin junareissu on pian käsillä, joten varaa paikkasi ennen kuin loppuvat!

Valitse sinulle sopivin reissu

Löydät myös muut tulevat matkamme verkkokaupasta

Mikä ihmeen Reissujuna

Kuuletko ensimmäistä kertaa Reissujunasta?